SKRL ry:n liittohallitus 1.1.2014 lähtien

10.11.2013 19:41

Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n syyskokous pidettiin 10.11.2013 Kisakallion Urheiluopistolla, Lohjalla. Liittohallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Pekka Lehtonen Joutsenosta. Jäseninä jatkavat Katriina Keskitalo, Vantaalta ja Antero Kivelä Porista. Erovuoroisten tilalle valittiin Marja Salenius Nurmijärveltä, Pekka Koivuniemi Jämsästä ja Ari Kurttila Oulusta. 

Olli Pekka Lehtonen aloittaa puheenjohtajana välittömästi, sillä edellinen puheenjohtaja Olli-Pekka Lintula on 15.10 ilmoittanut luopuvansa puheenjohtajuudesta 10.11.2013. Liittohallituksen puheenjohtajaksi valittu Olli Pekka Lehtonen on kotoisin Korvenkylästä, Joutsenosta. Hän on 43-vuotias ja koulutukseltaan markkinointilinjalta valmistunut tradenomi. Lehtonen pelasi kaukalopalloa eri sarjatasoilla vuosina 1982-2009. Peliuran jälkeen hän on toiminut erotuomarina., Etelä-Karjalan Kaukalopallo ry:n varapuheenjohtajana, Kaukalopalloliiton liittohallituksen jäsenenä 2010-2012, SKRL ry:n liittohallituksen jäsenenä vuodesta 2012 lähtien. SM-sarjan sarjapäällikkönä ja kurinpitäjänä. Etelä-Karjalan Kaukalopallo ry:ssä. Kaukalopallon lisäksi hän harrastaa mm. soutua, suunnistusta ja sukellusta.