Suomalaisen ringeten Grand Old Lady on poissa

05.03.2015 19:41

Maaliskuun alkupäivinä koko suomalaista ringetteväkeä kohtasi suruviesti. Turun Ringeten monivuotinen seura-aktiivi ja Ringettekoulun rehtori ja valtakunnallinen ringettevaikuttaja, Brita Roinila, oli kuollut 86 vuoden iässä 1.3.2015.

Turun Ringetessä koko sen 30-vuotisen historian ajan aktiivisesti toiminut Brita Roinila oli syntynyt 14.12.1928. Pankkitoimihenkilönä päivätyönsä tehnyt Brita tunnettiin Turussa ennen kaikkea aktiivisena ringeten puolestapuhujana. Hän tuli lajin pariin tyttärensä Leenan harrastuksen myötä 1979, kun ringette rantautui Suomeen ja Turkuun. Päivänkin hän muisti tarkoin, 23. tammikuuta. Vuosien varrella Leenan harrastus jäi, mutta Britan sydämeen syttynyt ringettekipinä säilyi tulisena loppuun asti. Turun Ringette perustettiin 1981 ja alkuaikoina Brita toimi seuran puheenjohtajana. Myöhemmin hän toimi seurassa joukkueenjohtajana, kun hänen poikansa Kaj oli seurassa valmentajana.

Kaikkein rakkaimmaksi Britalle muodostui kuitenkin Turun Ringeten Ringettekoulu, jonka rehtorina hän ehti toimia lähes 25 vuotta. Sadat Turun ja lähikuntien tytöt ovat piirtäneet ensimmäiset ringettepotkunsa jäähän Britan ohjaamana. Useista näistä tytöistä kasvoi myöhemmin myös maajoukkuepelaajia. Brita tunsi tyttönsä ja tytöt tunsivat Britan.  Aurinkoisella olemuksellaan hän sai kaikki hyvälle tuulelle ja aina hänellä oli jotain mukavaa sanottavaa niillekin tytöille, jotka jossain peliuransa vaiheessa olivat siirtyneet muihin seuroihin pelaamaan. Jättäydyttyään sivuun jäältä, Brita pyöritti junioreiden varustevaihtoa omassa varustekopissaan Varissuolla ja Kupittaalla lähes kymmenen vuoden ajan ja innosti samalla lukuisia tyttöjä yleisöluistelusta mukaan Ringettekouluun.

Vaikka Britaa ei enää viime vuosina jäällä nähty, niin katsomossa sitäkin useammin. Pippurinen Rouva Ringette ajoi autollaan seuraamaan lähes poikkeuksetta kaikkia lähialueella pelattuja Turun Ringeten otteluita. Vaikka katsomossa olisi muuten ollut tyhjää, sieltä saattoi bongata Britan. Hän sanoikin aina pysyvänsä virkeänä, kun sai seurata nuorten edesottamuksia jäällä. Ringetessä häntä viehättivät varsinkin pelaajien taito ja ketteryys sekä joukkuehenki ja yhteispeli. Brita oli paikalla myös silloin, kun Suomi voitti ensimmäisen ringeten MM-kultansa 1994 ja sen jälkeen kaikissa MM-kisoissa vuoden 2007 Ottawaa lukuun ottamatta. Vuonna 2012 Turussa pidetyissä seurajoukkueiden MM-kisoissa hän harmitteli, ettei enää voisi matkustaa Kanadaan seuraamaan vuoden 2013 MM-kisoja.

Turun Ringeten lisäksi Brita vaikutti Ringetteliiton Lounais-Suomen alueen liittohallituksessa vuosina 1983–1988. Brita sai aktiivisuudestaan myös tunnustusta. Hänet valittiin Suomen Ringetteliiton Vuoden ringettehenkilöksi kaudella 1996–1997. Liiton kultaisen ansiomerkin ringeten edistämisestä niin seura-, alue- kuin liittotasolla hän sai vuonna 2006 ja vuonna 2013 hän oli mukana juhlistamassa Suomen Ringetteliiton 30-vuotista taivalta. Turun Ringetessä jaetaan vuosittain Britan nimeä kantava kiertopalkinto aktiivisesti ringeten ja seuran eteen työskennelleelle.

Britasta teki erityisen hänen verraton huumorintajunsa. Välillä hän vitsaili vielä vetävänsä hokkarit Varissuolla jalkaan salaa lapsiltaan, jotka olivat luistelun silloin jo lähes 80-vuotiaalta kieltäneet. Loppuun asti Brita kantoi huolta ringeten tulevaisuudesta Lounais-Suomessa ja toivoi, että laji alkaisi Turussa jälleen kukoistaa. Britan poismeno jättää suuren aukon koko suomalaisen ringetteväen sydämiin. Näin vilpitöntä ja pyyteettömästi ringeten eteen vuosikymmeniä töitä tehnyttä naista ei ole toista.